Historia

Erik Rosenlew osti Suontaan kartanon vuonna 1918 ja siitä lähtien tila on ollut saman suvun omistuksessa viiden sukupolven ajan. Kartanon punatiilirakennukset rakennettiin 1920-luvulla ja valmistuessaan navetta oli Pohjoismaiden suurin ja modernein lypsynavetta. Nautakarja on siis ollut tilan päätuotantosuunta jo yli sadan vuoden ajan, vaikka lypsylehmät vuonna 2006 vaihtuivat hiehokasvatukseen yhteistyössä Viking Geneticsin kanssa. Vuodesta 2017 lähtien päätuotantosuuntana on ollut emolehmät.

Tänä vuonna tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä tilan omistajuus on siirtynyt Ellen Rydbeckille hänen äidiltään Cecilia Rosenlewilta.

Tilan mailta löytyi 1960-luvulla kaivuutöiden ohessa, viikinkiaikainen, raudasta ja pronssista tehty miekka. Tämän Suontaan miekan arvellaan olevan 1000-luvulta ja se on harvinaisen kauniisti koristeltu. Sitä voi käydä katsomassa Kansallismuseossa Helsingissä.

 

Ota meihin yhteyttä:

Suontaantie 97, 13720 Hattula